Inspiraationtäyteinen päivä Designmuseolla Ivana Helsinki -näyttelyssä

Tänään oli kyllä poikkeuksellisen mukava päivä. Oikein makiaa mahan täydeltä. Tuurasin Suomi-USA-lehden toimittajia Ivana Helsinki 15 - Matkalla kotiin -näyttelyn pressitilaisuudessa päivällä ja poikkesin illalla vielä uudelleen näyttelyn avajaisiin Designmuseoon. Sen jälkeen treffattiin mieheni kanssa ystäviämme espanjalaisessa Casa Largossa, joten oli kerrassaan inspiraation lähteitä yhdelle päivälle. Tällaisiin päiviin voisi mielellään tottua! 

Designmuseossa avautui tänään kaksi näyttelyä. Ivana Helsingin näyttelyn lisäksi tarjolla on japanilaista tekstiilitaidetta tämän hetken arvostetuimmilta suunnittelijoita. Opin tilaisuudessa paljon uutta kuitu- ja tekstiilitaiteesta ja oli mahtavaa viettää päivää kansainvälisessä seurassa. Ivana Helsingin historiasta kuuleminen oli kuitenkin päivän ykkösjuttu minulle. Oli mahtava kuulla ihmistä, joka on toteuttanut unelmansa ja luonut omasta taideprojektistaan kansainvälisen huippubrändin. Ivana Helsinki on ainut pohjoismainen muodinalan toimija, joka on hyväksytty sekä Pariisin että New Yorkin viralliseen näytöskalenteriin.


Itse Victoria Beckham oli ihastunut kuulemma tähän bambi-mekkoon ja hankkinut tällaisen, aika siistiä! VB kuuluu minun suosikkijulkkisten joukkoon ehdottomasti ja jostain syystä minua kiinnostaa kaikki häneen liittyvä. En-osaa-sanoa-miksi. 







Töissä käymisen jälkeen palasin takaisin Designmuseolle ja pääsin jututtamaan hetkisen Paolaa. Kyselin häneltä vähän terveisiä Suomi-USA-lehden lukijoille ja hän kertoi lähtevänsä taas ensi viikolla New Yorkiin, muotiviikoille. Melko mukava olisi itsekin joskus sinne olla menossa...

Jutskailujen jälkeen menin koluamaan museokauppaa ja siellä oli niin paljon kaikkea ihanaa, että taidan tehdä jatkossa kaikki lahjaostokset tästä putiikista! Ystävystyin suorastaan myyjien kanssa. Rebecca Bloomwood minussa yksinkertaisesti rakastaa kauppoja niin, että olen niissä heti kuin kotonani. Mukaan kaupasta lähti mm. kaulakoru, jossa roikkuu pieni kirja. Se näkyy vähän tuossa alla olevassa kuvassa. Mitähän lie muistiinpanoja pääsen sinne vielä tekemään :)

Ja sitten mentiin tosiaan syömään. Illallisen aikana leikittiin uudella objektiivilla, jonka sain ystävältäni lainaan. Sen verran tuo vehje jo minut vakuutti, että se siirtyi heti toivelistalle! En osaa sanoa, että mikä se on malliltaan, kun olen niin aloittelija tässä kuvaushommassa, mutta objektiivi sai minut tuntemaan tänään itseni varsin ammatilaiseksi, kun vahingossa tuli niin kivoja kuvia.








Nyt nukkumaan, että jaksaa aamulla kouluun. Huomenna minulla alkaa siis muotitoimittajakurssi Helsinki Design Schoolissa. Tämä päivä olikin varsin näppärä pohjustus aiheen pariin, vai mitä! Good night! 

3 kommenttia

  1. Onnea uudelle blogille, tässä on heti ihan omanlainen muotitoimittajafiiliksensä, tosi kiva! :) Ootan innolla tulevia postauksia ja kaikkia niitä inspiraation hetkiä, mitä tuun varmasti kokemaan tämän blogin äärellä. :)

    VastaaPoista
  2. Sama, täällä ollaan ja ootellaan uusia ihania postauksia! :)

    ps. sulla on huiput legginsit.. eli housut :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos mussukat! Ihana, että seurasitte mua tänne :)

    Ps. Kiitos! Nuo legginssit on saanu kyllä hirveesti positiivista palautetta ja tykkään niistä itekin ylipaljon... mut ne on melko huonolaatuiset :( Ois pitänyt ostaa heti muutamat samalla kertaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!