Highway 1 - hanaa beibi!

Sini Sabotage on tullut Trendin mukaan pinnalle meidän reissun aikana. Ihan jees, räp-asennetta tähän kotiinpaluuseen tarvitaankin - Levikset repeemään! Olen saanut kaksi blogihaastetta ja palaan niihin kyllä. Itse asiassa viime yönä, kun heräsin klo 3.30 kahdentoista tunnin unien jälkeen (heh älkää laskeko moneltako siis sammuin), aloittelin jo haasteita, mutta en oikein pysty vielä keskittymään. Mihinkään muuhun näemmä kuin reissun purkamiseen. Niinpä käytin tämän energian hyödyksi Highway 1 -kuvien valkkaamiseen.

Tasan viikko sitten lauantaina lähdettiin aamuysiltä ajamaan LA:sta kohti San Franciscoa. Aikaa oli varattu tälle pätkälle 12 tuntia, joka osottautui aivan liian lyhyeksi ajaksi, sillä vähän väliä olisi tehnyt mieli pysähtyä fiilistelemään henkeäsalpaavia maisemia. Aamulla oltiin ihan masentuneita, kun LA heräsi uuteen päivään sankkojen pilvien ja sumun saattelemana. Matkan aikana kuitenkin ehdittiin kokea kaikki mahdolliset säätilat, paitsi ei sadetta sentään.











Tehtiin ensimmäinen pysähdys aivan täydellisessä leikkikaupunki Santa Barbarassa. Käytiin Joen dinerissa aamupalalla. Kaupunki näytti niin kivalta, että oltais haluttu jäädä sinne. Ens kerralla tänne. Tiedättekö, kun sellaset julkkisten suosimat megakalliit rehab-hoitolat näyttää aina ihan täydellisiltä miljöönsä puolesta, niin tää kaupunki oli just sellanen - hermoparantola, stressihoitola.







Koko matka bongattiin siltaa, joka näkyy kaikissa postauksissa, jotka kertoo tästä legendaarisesta Highway ykkösestä. Sitten luultiin löytäneemme se ja pistettiin ihan jalusta, että saadaan kaverikuva muistoksi.





Ja otettiin hyppykuvia. Kello tikitti ja meitä alkoi jo vähän hermostuttaa, kun auton palautus oli määrä olla klo 21 sharp San Franciscon lentokentällä ja matkaa näytti olevan hurjasti jäljellä. Ei oltu tajuttu, että vuorista maisemareittiä voi riittää oikeesti koko päiväksi. Jossain vaiheessa alettiin jo olla kyrsiintyneitä siihen, että perusmoottoritietä ei ole näkyvissä, että päästäis ottamaan aikaa kiinni.

Sitten lopulta, kun tultiin sille oikealle sillalle, päällä oli tilanne, jossa yritettiin soittaa autovuokraamoon, mutta huono kenttä katkaisi puhelut. Ei oo aikaa ottaa kuvaa, jatketaan!

Ja vähän myöhemmin saatiin yhteys vuokraamoon ja lisäaikaa auton palauttamiseen. Höh. Tarttee tulla ajamaan reitti uudelleen joskus ja sitten aikaa pitää olla paaaljon enemmän.

Mutta kuten sanottu. Näitä maisemia riitti kokonaisen päivän tarpeisiin, joten kyllähän päivä oli täynnä suuren suuria onnentunteita ja ihastelua enemmän kuin pystyy sulattamaankaan. Kaiken lisäksi takapenkillä istui kaksi mussukkaa, joiden rakkaustarina alkoi vastaavan auton takapenkiltä saman valtion alueella viisi vuotta sitten. Aaawww HePa <3

Mää olisin muuten valmis lähtemään matkalle nyt heti uudelleen. Sanoin Makelle, että voisin istua koneessa vaikka 60 tuntia, jos pääsis taas tutkimaan maailman herkkuja. Sanoin jo pitkän lennon jälkeen, että voisin istua tässä vielä uudelleen putkeen aina Havaijille asti, jos vaan pääsisin lisää reissaamaan. Maailman näkemisen nälkä ei ota hellittääkseen. Make ei tosin nyt kuumeisena ole kovin messissä näissä mietteissä. 

Viime reissun jälkeen yritin laittaa itseni reissusta haaveilu -kieltoon. Nyt tuntuu, että en ala mitään sellasta vaan hyväksyn sen, että olen tällainen. Tyhjä pankkitili pistää ruotuun pakosta. Jotain taas syntyy jossain vaiheessa, koska tällainen mää olen. Aina pitää jotain uutta jännää olla kehittelemässä. Oon jo ehtinyt googlettaa uusia asuntoja, kaupunkeja, opiskelu- ja työpaikkoja ja miettinyt vapaaehtoistyöprojekteja sun muuta ja oon ollut kotona hereillä alle 48 tuntia... Tämä draivi pitää nyt kääntää bensaksi johonki hyvään, kyllä mää vielä keksin sen, että mikä se on! Onhan tässä koko elämä aikaa.