"Ihminen näyttää olevan olento, joka toteutuu vasta yhteydessä muihin"


3.9.2017 Thessalonikin lentokenttä. Aegianin lentokoneen moottorit jylisevät, kun kone kiihdyttää vauhtia kiitoradalla. 35 minuutin lento Thessalonikista Ateenaan on alkamassa. Istun keskipaikalla ja katselen ulos paahteiseen maisemaan. Yhtäkkiä viereinen mies ikkunapaikalla tekee ristinmerkin rintaansa.

Hämmästyn hieman ikäiseni miehen tekemää riittiä ja katsahdan toisaalle, jotten häiritsisi naapurin henkilökohtaiselta tuntuvaa hetkeä. Huomaan kuitenkin, että muuallakin tapahtuu samaa. Käytävän toisella puolen, edessä. Lentokoneen nousu on hetki, joka näyttää saavan monet kreikkalaiset matkustajat siunaamaan itsensä rukouksin alkavaa matkaa varten.


26.8.2017 Korfun lentokenttä. Kahdeksan päivää aiemmin Italian Napolista matkaan lähteneen EasyJetin renkaat iskeytyvät maahan 45 minuutin lennon jälkeen Korfun saarella Kreikassa. Tällä kertaa koneen matkustajat puhkeavat runsaisiin aplodeihin… kiittääkseen kapteenia? …vaiko ilmaistaakseen helpotuksen: me selvisimme? Vai onko kenties kyseessä tarve ilmaista riemua ulkomaille saapumisesta? Kysymykset jäävät pyörimään mieleeni, kun astelemme ulos aurinkoon.

Lentomatkustaminen ja reissaaminen ovat arkipäiväistyneet maailman kutistuessa, mutta ulkomaille matkaamisen erityisyys säilyy. Kirjoittelin yllä olevia havaintoja talteen tänään Ateenan lentokentällä odottaessamme viimeisen, eli kotiin vievän, lennon lähtöä. Mitä kaikkea kuluneisiin 16 päivään onkaan ehtinyt sisältyä! Eksotiikasta ei ole ollut puutetta, vaikka reissukohteet sijaitsivat vain muutaman tunnin lentomatkan päässä kotoa samassa Euroopan Unionissa, jossa joka päivä elämme.


Takanamme on varsinainen kielikylpy kaiken muun koetun ihmeellisen ohella. Italiassa ja Kreikassa matkailija pärjää englannilla yleisesti kohtuu hyvin, mutta matkustaminen on erilaista kuin esimerkiksi Jenkeissä. Yhteinen kieli ei ole automaattista, silti tarvitsemme toisiamme jatkuvasti.

Välillä olen ajatellut, ettei muulla kuin hyvällä tai erinomaisella kieliosaamisella ole mitään merkitystä, mutta tämä matka sai minut arvostamaan kaikkea joskus päähäni taottua kielitaitoa. Jopa pelkät alkee voivat olla kullanarvoiset. Havainnollistetaanpa asiaa vähän. 

Kaksi esimerkkiä kielitaidon tuomasta helpotuksesta:

1.) Eilen ateenalaisessa hotellissa järjestetty vesijumppa pidettiinkin yllätyksekseni ranskaksi ja energisen miesohjaajan metodi oli laittaa osallistujat toimimaan ryhmänä ja pareittain altaassa. Kun meitä jaettiin pareiksi tajusin sentään numerot! Kiitos yläasteen ranskankurssin tämä pieni apu – ilman numero-osaamista olisin luultavasti juossut karkuun tilanteessa, jossa seisoin altaassa käsi kädessä ventovieraiden ihmisten kanssa kuuntelmassa ohjeistuksia ymmärtämättä mistään mitään.

2.) Vietimme viikonlopun kreikkalaisen ystävän vanhempien kesäasunnossa ja ainoa mahdollisuus kommunikoida heidän kanssaan oli joko ruotsiksi tai kreikaksi. Akisin vanhemmat ovat asuneet 40 vuotta sitten Ruotsissa ja tästä ajasta etenkin hänen äidilleen oli jäänyt peruskielitaito muistiin. Kun vaihtoehtona oli kommunikointi joko kreikaksi tai ruotsiksi, alkoi jälkimmäinen lopulta sujua kohtuullisesti jopa armaalta mieheltäni, jonka en ole kuullut käyttävän hänen lukioaikaista inhokkikieltä kertaakaan 15 vuoteen!


Ja kaksi esimerkkiä kielitaidottomuuden eteen tuomista tilanteista: 

1.) Varaamme Korfun hotellin respasta veneretken Paxokselle ja Antipaxokselle. Respa kertoo, että kyseessä on kokopäivän matka, jonka oletamme tarkoittavan ehkä 6-8 tuntia merellä. Retken kesto on kuitenkin todellisuudessa 12 tuntia ja koko aikana meillä ei ole tietoa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Ensimmäiseen kolmeen tuntiin pienehkössä paatissa ei tapahdu mitään muuta kuin maisemien lipumista hitaasti ohi... 

Olemme (aika huonosti järjestetyllä) matkalla täysin ummikkoina ja pohdimme, mikä merkitys tiedolla on. Kuuluuko retkeen ruokaa? Milloin ja kuinka kauaksi aikaa pääsemme maihin? Onkohan aluksessa pelastusliivejä hätätilanteita varten? Monenlaista kysymystä ehtii pyöriä mielessä. Toisaalta on erittäin virkistävä kokemus elää kellon ympäri veneessä tietämättä mitään muuta kuin tämän hetken.


2.) Matkaamme Korfulta Thessalonikiin paikallisella linja-autolla. Käymme ostamassa liput kaksi päivää etukäteen linja-autoasemalta vanhanaikaisesti ihminen ihmiseltä, ei automaatista. Tiedämme tottakai, että matkaan sisältyy puolentoista tunnin lauttamatka, olemmehan saarella. Mutta meillä ei käy mielessäkään, että bussilippuun ei sisälly lauttalippu, eikä myyjäkään mainitse tästä. 

Torstaina lastaamme matkatavarat linja-auton ruumaan ja istumme kyytiin. Satamaan saavuttuamme kuski pysäyttää auton ja puhuu kreikaksi jotain matkustajille. Muutama poistuu autosta ja palaa hetken päästä takaisin kyytiin. Emme ymmärrä mitä tapahtuu. 

Jatkamme matkaa kohti lauttaa ja ymmärrämme, että on tullut aika poistua kyydistä, kun kaikki jättävät auton. Seuraamme ihmisiä lauttaan, mutta toisin kuin muilla, meillä tie tyssää lipuntarkastukseen. Meillä ei ole lauttalippuja, mutta matkatavarat ovat linja-autossa matkalla lauttaan! Kysymme kauanko meillä on aikaa hankkia liput ja mistä ne voi ostaa. Lipuntarkastaja – toisin kuin bussikuski – puhuu auttavasti englantia ja kertoo lipunmyynnin olevan sataman portilla eli siellä, jossa olimme aiemmin pysähtyneet! "Teillä on 10 minuuttia aikaa ennen kuin lautta lähtee." Alkaa hikinen juoksu laajan satama-alueen halki lipunmyyntirakennukseen ja takaisin. Ehdimme kyytiin. Iso helpotuksen huokaus.


Reissun aikana luin mielenkiintoisen kirjoituksen, jossa vaimonsa menettänyt, 40 vuotta terapeuttina toiminut Tommy Hellsten lausui havaintojansa ihmisyydestä matkan varrelta:

"Olen oppinut ihmisistä kolme asiaa. Ensinnäkin jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Jokaisen persoona on oma universuminsa. Kun tapaan uuden ihmisen, pitää luopua kaikista ennakko-oletuksista ja olla läsnä, jotta toinen voisi tulla kohdatuksi. ---
Täysin samanlaisia me kaikki olemme siinä, että pohjimmiltaan meillä jokaisella on syvä nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarve.
Ihminen näyttää olevan olento, joka toteutuu vasta yhteydessä muihin.
Kolmanneksi meissä on jokin rakenteellinen mysteerin tarve.
Kun ihmisessä menee riittävän syvälle, tulee se kohta, jossa ihminen kaipaa jotain selittämätöntä, joka on enemmän kuin mitä kykenemme kuulemaan ja näkemään.

Jotenkin nämä sanat tiivistävät mielessäni hyvin kuluneiden päivien kohtaamisia. Kreikkalaisella kesämökillä jaoimme muistorikkaita hetkiä iltaisin kylään poikenneiden kyläläisten kanssa ilman yhteistä kieltä. Kohtaaminen oli lämmittävää, vaikkei ollut yhteisiä sanoja. Lentokoneessa puolestaan läsnä oli ripaus mysteeriä tästä ajasta ja sen katoavaisuudesta.

Italian ja Kreikan seikkailumme alkoi Roomasta ja päättyi Ateenaan. Roadtrip Napolinlahdella, jumalaisen kaunis Amalfin rannikko, ylellinen Capri, turkoosien vesien saarihyppely, bussimatka Manner-Kreikan halki, mökkielämä thessalonikilaisten lomanviettoalueella ja Ateena. Seikkailut maalla, merellä ja ilmassa vaativat vielä monta postausta. 

Ei kommentteja

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!