Vaikka bitit eivät liiku, juna liikkuu


Kaksi kuukautta kestänyt yrittäjäkurssini päättyi perjantaina. Nostimme iltapäivän päätteeksi maljat luokassa ja halailimme toisiamme – tuntui haikealta jättää yhteen hitsautunut ryhmä taakse ja lähteä eteenpäin ihan itsekseen. Mutta eihän sitä yksin oikeasti minnekään päästä, joten päädyimme sopimaan viimeisenä luokkaan jääneiden kanssa lounastreffit jo heti seuraavalle viikolle.

Tiistaina sitten istuimme Albertinkadun Pompierissa lounaalla. Viireillä koristettu ravintola toi mieleeni kunnantalon ja Rotary-klubin risteytyksen, mutta paikka näytti olevan todella suosittu. In jopa, sanoisin.

Meitä oli lounaalla neljä sattuman sanelemana toisensa löytänyttä, yrittäjyyttä pohtivaa ja aloittelevaa nuorta aikuista. Keskustelun edetessä havahdun yhtäkkiä siihen, miten olennainen osa kansainvälisyys on kaikkien meidän elämää. Jokainen on asunut, opiskellut ja/tai tehnyt töitä kaukomailla ja lisäksi jokainen on lähdössä nytkin matkalle viikon sisään. Yksi lähtee Sri Lankaan, yksi Aruballe, yksi Israeliin ja minä Floridaan.


Matkailualalla työskentelevien tai blogia kirjoittavien kavereideni seurassa olen tottunut, että kaikki ovat jatkuvasti jossakin, mutta Pompierissa aloin ajatella, että kansainvälinen liikkuva elämä, ainakin Helsingissä, tuntuu olevan osa lähes koko ikäpolveni elämää. (Siksikö kontrastia saadaksemme menemme sitten Jalasjärven kunnantalolta näyttävään ravintolaan lounaalle Helsingissä?)

Viime aikoina blogeissa on puhuttu paljon lentämisen vaikutuksesta maapallon saastuttamiseen. Blogini ei ole päivittynyt vaan olen hiljaa mielessäni pohtinut, että onko matkahaaveiden toteuttamisesta kirjoittaminen ja siihen kannustaminen enää ok ja onko sille toisaalta edes tarvetta? Tekevätkö kaikki matkaunelmiaan todeksi jo liiaksikin? 





Olen kuitenkin itse sisältäni edelleen se tyttö, joka muistaa valtaisan kaipuun maailmalle ja suuren neuvottomuuden, että miten saavuttaa näitä pakahduttavan polttavia unelmia. Toisiin traveller-sieluihin tutustuminen on ollut minulle tajunnanräjäyttävää ja käänteentekevää. Olen uskaltanut haaveilla enemmän ja saavuttanut sen vuoksi enemmän. Jokainen varattu lento lämpimään saa minut edelleen tanssimaan toteutuvan unelman voitontanssin, vaikka olen jo monta vuotta päässyt matkustamaan enemmän kuin olisin joskus voinut edes haaveilla.

Nyt istun junassa matkalla kotiin pääsiäisen vietosta pohjoisesta. Olen kuluneen vuoden aikana tehnyt neljä junamatkaa Pohjois-Pohjanmaalle ja tykästynyt tähän matkustamisenmuotoon sen hitauden vuoksi. (Vaikka ei kai tämä edes niin hidasta ole, 100-200 kilometriä tunnissa on ihan ok vauhti minusta.)

Niin tai näin, tämän pitkähkön matkan aikana ehdin tajuta paremmin, että siirryn taas eri ympyröihin. On mukava, että kerrankin on aikaa vain tuijotella ikkunasta ulos ja antaa ajatusten virrata.


Näiden kilpikonnien vauhti ei päätä huimaa ja silti hekin ehtivät asiansa

Maisemia katsellessani ja 40-luvulla syntyneiden vanhempieni kanssa käytyjä keskusteluja miettiessäni ajattelen, että maailma kehittyy kyllä järjettömän nopeaa tahtia. Kansainvälisen sukupolveni myötä esimerkiksi työelämä on muuttunut tyystin vanhempieni ajoista. Itse asiassa se on muuttunut enemmän kuin tutkijat uskovat vielä kenenkään edes tajuavan.

Moni valitsee nyt läppäriyrittäjyyden ja määräaikaiset työsuhteet, jotka sopivat omannäköisen elämän ympärille – eikä päinvastoin, että elämä rakennettaisiin pysyvän työn ympärille. Pinttyneitä normeja kyseenalaistetaan sekä hyvässä että pahassa.

Kun kaikki tieto ja mahdollisuudet toteuttaa itseään kulkevat taskussa koko ajan, on välillä virkistävää istua junassa, jossa nettiyhteys katoaa metsätaipaleilla. Vaikka bitit eivät liiku, juna liikkuu. Illan päälle ehdin kotiin ja saan työasioissa yhteyden vielä Madeiralle ja New Yorkiin. Nyt sen sijaan seuraavat tunnit minun täytyy saada yhteys vain itseeni.

Ja se tekee hyvää.


Photo diary: Joulu Palm Springsissä


Ennen influenssaan/kurkunpään tulehdukseen sairastumista Helsingissä ja ennen uuden vuoden juhlimista luksukkaissa kotibileissä Los Angelesissa, vietimme rauhallista joulua Palm Springissä. Nyt tässä rankasta taudista toipuessa on hyvä hetki palata muistoissa Kalifornian lämpöön. 

Edellisessä matkaraportissani jäimme aamulenkille Redondo Beachille, josta tämänkertainen Kalifornian roadtrippimme alkoi. Leppoisten rantapäivien jälkeen reissun kolmantena päivänä pakkasimme kamat autoon. Lähdimme ajelemaan radiohittejä kuunnellen Los Angelesin rantaviivaa alas kauniin Palos Verdesin alueen halki naapuripiirikuntaan OC:hen. 

Newport beachillä poikkesimme rannalla ja muutamassa putiikissa kunnes Palm Springs alkoi poltella liikaa ja otimme suunnan kohti sisämaata. Tyhjin käsin ei minun tarvinnut OC:sta kuitenkaan lähteä, sillä mukaan eräästä Newport beachin putiikista tarttui Cult Gaia -laukku, joka sai paljon huomiota ihmisiltä matkan edetessä.

Matkamessujen jälkipuintia: minne reissata vuonna 2018 & tyttöihastus...


Seuraava postaus käsittelee Kalifornian joulureissuamme, lupaan (!) – mutta tähän väliin on pakko purkaa juuri päättyneet matkamessut. Vietin messuilla kolme antoisaa päivää torstaista lauantaihin ja jokainen päivä hujahti ohi yhdessä hujauksessa.

Torstain ammattilaispäivänä osallistuin matkabloggaajille suunnatuille luennoille ja illanviettoon (ja ihastuin vähän, mutta siitä lisää tuonnempana). Perjantaina tein lehtijuttua messujen kiertämisen lomassa ja kävin kansainvälisten matkabloggajien ohjelmaan kuuluvissa NBE-afterpartyissä, jotka järjestettiin osittain ulkona (apua!). Lauantaina olin asiantuntijana nettiin striimatussa Amerikan roadtrippejä käsittelevässä paneelissa Rantapallo-lavalla. Lauantai-iltana kaiken hulinan jälkeen kaaduin väsyneenä sänkyyn ja nukuin kellon ympäri. Ah, että tekikin hyvää!

Mutta mitä vuoden 2018 matkamessuilta sitten jäi mieleen? Mitkä kohteet hurmasivat ja kehen oikein ihastuin messuilla? Tässäpä vähän Ulletimen matkamessujen jälkipuintia tuoreeltaan.

Big Magic – Uskalla elää luovasti – Kirja, joka tekee rohkeaksi


Kerroin tämän vuoden ensimmäisessä postauksessani kirjalöydöstä, joka on vaikuttanut vahvasti alkuvuoteeni. Big Magic – uskalla elää luovasti on Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittaneen Elizabeth Gilbertin uusin kirja, jossa hän tartuttaa intohimon luovaa elämää kohtaan. Minulle kirjan lukeminen avasi monia olemassa olleita, mutta osin tiedostamattomia käsityksiä omasta suhteestani luovuuteen ja tekemiseen. Tunsin kirjan tekevän hyvää itsetunnolleni, rohkeudelle olla oma itsensä, epäonnistumisen pelon karistamiselle ja sinnikkyydelle.

Big Magicillä on mielestäni annettavaa kaikille, ei vain meille luovien alojen hihhuleille. Luovuus elää meissä kaikissa, vaikka se välillä tuntuisi olevan hukassa.

Erilainen syntymäpäivä


Täytän tänään vuosia. Naisenhan ei tarvitse paljastaa ikäänsä, joten sanotaan nyt, että ikää on kertynyt riittävästi, noin 22 vuotta ja jonkin verran päälle. Syntymäpäivä on aina hyvä hetki mietiskellä elämäänsä.

Joten mitä sitten olen mietiskellyt tänään?

Ensinnä olen mietiskellyt sitä, että melko tarkalleen ottaen 10 vuotta sitten aloitin ensimmäisen blogini. Olisikohan siis syytä julistaa jotenkin bloggaajatar-taiteilijajuhlaa kymmenvuotistaipaleen kunniaksi?

Olen niin ikään mietiskellyt tänään joulusta riisuttua kotiamme ja auringonpaisteen esille tuomaa merta ikkunan takana. Muutama kuukausi ja pääsee taas suppailemaan! Miten jaksaa odottaa...

Uusi vuosi ja uudet tuulet


 ”Pysyvä klisee luovuudesta on, että se tekee ihmiset hulluiksi. Olen eri mieltä: se että ei käytä luovuuttaan tekee ihmiset hulluksi. Tuo siis esiin se mitä sinussa on, riippumatta siitä siitä tuleeko siitä menestys vai epäonnistuminen.” – Elizabeth Gilbert

Juuri ennen Los Angelesiin matkustamista tapahtui jotain, mistä en ole vielä täällä kertonut. Lopetin työt paikassa, jonka piti olla oikea unelmien työpaikka. Tein päätöksen tietämättä mitä tuleman pitää ja mitä seuraavaksi. Sen kuitenkin tiesin, etten voinut enää jatkaa niin. En halua alkaa tässä parjaamaan mitään tai ruotimaan syitä lähtöön sen syvällisemmin, olennaistahan oikeastaan on vain se, että ratkaisu tuntui ja tuntuu oikealle. Osaamiseni ei ole kadonnut minnekään eikä kyky toteuttaa unelmien tehtäviä, joten aika kevein askelin lähdin reissuun näistä myllerryksistä huolimatta.

Olen aina tuntenut vahvaa johdatusta asioiden järjestymiseen elämässäni. Olen saanut rinnalleni mahtavan aviomiehen, perheen ja ystävät, joiden tukeen voi luottaa elämän riepotellessa. Lisäksi olen (onneksi) jo pitkän aikaa sitten oppinut määrittämään itseni ja arvoni omissa silmissäni muilla kriteereillä kuin sillä mistä päivätyöni koostuvat tai mitä käyntikortissa lukee. Niinpä tällä hetkellä oloni on lähinnä aika kepeä ja inspiroitunut. Olen vapaa aloittamaan vuoden 2018 puhtaalta pöydältä!

Perillä La La Landissa – Redondo ja Hermosa beach kokemuksia


Kun Los Angelesista kertova La La Land -musikaalielokuva tuli teattereihin, kävin katsomassa sen kahdesti. En saanut tarpeekseni vaan jatkoin tunnelmointia kuuntelmalla leffan soundtrackiä ahkeraan. Toissapäivänä saavuimme kuin siivillä (noh, myös kirjaimelliesti siivillä) sujahtaneen matkan päätteeksi Redondo beachillä sijaitsevaan majapaikkaamme. Olimme saapuneet La La Landiin, kaupunkiin, joka tuntuu vielä paremmalta livenä kuin parhaassakaan Hollywood-tuotannossa. Kerta kerran jälkeen taidan rakastua Los Angelesiin aina vain pahemmin.

Redondo beach on meille uusi osa Losia ja lähdimmekin heti perille saavuttuamme iltalenkille. Ensimmäinen hihkaisu pääsi, kun tajusin, että Redondon laituri on juuri se yhdestä lempisarjastani, O.C:sta, tuttu pier. Matka ei olisi voinut paremmin alkaa, kun katselimme maailman kauneinta Kalifornian auringonlaskua "O.C:n" laiturilla maailman ihanimman ihmisen kanssa. (Sallinette superlatiivit, mikään muu ei kuvasta tunnelmia oikein.)