USA-matkat


Amorin nuoli lävisti sydämeni ensimmäisellä New Yorkin matkallani vuonna 2006. Se oli rakkautta. Olin reissanut monissa hienoissa maisemissa aiemminkin, mutta ensimmäistä kertaa jokin paikka vei jalat altani täysin. Tuntui, että olin tullut kotiin. Siitä alkaen matkani ovat suuntautuneet yhä useammin Yhdysvaltoihin ja koko maa kiehtoo minua kovasti erilaisine osavaltioineen.

Olen asunut muutamia kuukausia sekä New Yorkissa että Floridassa. Viime aikoina olen tehnyt yhdestä kolmeen matkaa vuodessa Atlantin taakse. Vuodet 2014-2016 pidin Amerikan matkailuun keskittynyttä 50 State Puzzle -matkablogia Rantapallossa Kirsi Rutosen kanssa. Tästä blogista löytyy postauksia laajasti eri puolilta Yhdysvaltoja. Omakohtaista kokemusta minulta löytyy näissä osavaltioissa matkailusta:

Arizona
Connecticut
Delaware
Illinois
Maryland
New Jersey
Utah
Virginia


"Nameriikka-kavereiden" pikkujouluissa leivoimme piparkakkutalon sijaan USA-kartan osavaltoineen.  Nämä Amerikka-kaverit ja siskot olen löytänyt perustamamme Nuorten aikuisten Amerikka-verkosto NAMEn kautta. Verkostomme jäsenet ovat kolunneet jokaisen osavaltion matkoillaan, joten tietoa reissusuunnitteluun on aina saatavilla. NAMEn toiminta on avointa kaikille eikä vaadi muuta kuin palon Amerikan matkailua kohtaan. 

Olen toiminut Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön vierailevana bloggaajana. Myös eri medioissa on julkaistu Amerikan matkailuun liittyviä artikkeleita. Lisätietoja julkaisuista löytyy täältä


Ei kommentteja

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!